* MAASÄTEILYLAJEJA *

Nimitystä ”Maasäteily” käytti tiettävästi ensimmäisenä saksalainen vapaaherra Gustav von Pohl 1930-luvulla. Nykyisin maasäteily jaetaan karkeasti seuraaviin alaryhmiin. Näistä kutakin käsitellään tarkemmin erikseen.

· Vesisuonisäteily

· Ristikkosätelylinjat

- Hartmann-linjat

- Curry-linjat

· Ley-linjat

· Muut linjat

· Kallioperäsäteilyt

· Vaikutuksiltaan positiivisten ja negatiivisten energiapaikkojen säteilyt

· (Sähkömagneettiset säteilyt)

Vesisuonisäteily

Maaperässä tai kallion halkeamissa virtaava pohjavesi aiheuttaa jostain vielä tuntemattomasta syystä virtauksen voimakkuuteen verrannollisen pystysuoran säteilykentän. Säteilyn syntymistä ei ole pystytty selittämään, mutta säteilyn voimakkuus riippuu jollain tavoin veden virtauksen ja maahiukkasten tai mineraalien välisestä kitkavoimasta. Säteilykenttä kohoaa virtauskohdasta kohtisuoraan ylöspäin satojen metrien korkeuteen. Muoviputkessa tai kumiletkussa virtaava vesi aiheuttaa hyvin heikon kentän. Ainoastaan lahjakas ja taitava varvun käyttäjä saattaa testitilanteessa aistia tällaisiakin keinotekoisia kenttiä.

Pohjaveden maanalaisia virtauskanavia sanotaan vesisuoniksi. Nämä vesisuonet päättyvät joskus luonnosta löytyviksi lähteiksi, joista yleensä saadaan parasta mahdollista juomavettä. Pohjavesivirtausten synnyttämiä, varsinkin niiden ihmiselle haitallisia säteilykenttiä, nimitetään puhekielessä myös vesisuoniksi. Tämä aiheuttaa tavalliselle ihmiselle käsitteiden sekaannusta. Lisäsekaannusta aiheuttaa myös se, että muita haitallisia säteilylajeja tulkitaan usein väärin vesisuonisäteilyksi.

Esimerkki erään tontin kautta kulkevista vesisuonien vaikutusalueista. Asuinrakennuksen kohdalle sattuu vain heikohko vesisuonen haara. Pienempi vesisuonista kulkee kaivon kautta.

Pohjavesivirtausten aiheuttamat säteilykenttien leveydet vaihtelevat muutamasta senttimetristä jopa yli sataan metriin. Näissä kentissä on usein erilaisten virtausnopeuksien aiheuttamia voimakkuuden vaihteluita, jotka saatetaan tulkita erillisiksi vesisuonisäteilylinjoiksi.

Kaivonkatsojat etsivät vesisuonisäteilyn perusteella sopivia kaivon paikkoja. Pelkkä vesisuonisäteilyn voimakkuus ja säteilyjen risteyskohta ei riitä, vaan kaivonkatsojan on osattava myös määrittää pohjavesivirtauksen syvyys, virtauksen suunta, pohjavesialtaan koko kaivon kohdalla, kaivoon valuvan virtauksen suuruus eli kaivon mittaushetken aikainen veden maksimituotto. Lisäksi on myös pyrittävä arvioimaan kaivon tuotto pitkinä kuivuuskausina. Kaivonkatsonta vaatii siis runsaasti koemusta ja on taitolaji. Joskus havaitaan, että vesisuoni ei enää kulje kaivetun kaivon kohdalla ja kaivon tuotto on pienentynyt. Syynä saattaa olla, että veden virtaus on vuosien kuluessa etsinyt itselleen uuden maanalaisen reitin.

Vesisuonisäteilyn voimakkuudelle ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä voimakkuus- eikä haitallisuusasteikkoa. Yksi mahdollisuus on käyttää Suomessa pitkään asiaa tutkineen Esko Jalkasen käyttämästä asteikosta hieman muokattua asteikkoa. Tämä asteikko on logaritminen ja sen kantaluku on viiden paikkeilla. Asteikon lukuarvot (eksponentit) sijoittuvat nollan ja kymmenen välille. Käytännössä nolla merkitsee sitä, että vesisuonisäteilyä ei ole. Arvo kymmenen on korkein luonnossa esiintyvä vesisuonisäteilyn arvo. Nollaa (joka vastaa lukua yksi) pienempiä eli negatiivisia logaritmiarvoja ei yleensä käytetä. Yhden numeroarvon muutos asteikolla merkitsee noin viisinkertaista säteilyn voimakkuuden muutosta.

Erään pohjavesivirtauksen poikkileikkaus ja sen aiheuttaman säteilyn voimakkuus

Ihmiset ovat eri tavoin herkkiä vesisuonisäteilylle. Joihinkin ihmisiin tietyllä säteilyvoimakkuudella ei ole mitään vaikutusta ja toiset taas tuntevat olonsa samassa säteilykentässä varsin viheliäiseksi. Jos tietyn voimakkuuksinen vesisuonisäteily vaikuttaa toistuvasti ihmiseen, niin säteilyn haittavaikutuksista voidaan karkeasti soveltaen tehdä seuraava taulukko:

Ristikkosäteilylinjat

Hartmann-, Curry- ja osa muista maasäteilylinjoista muodostaa maan pinnalta mitattuna ristikkokuvion. Yhdensuuntaisten linjojen etäisyys toisistaan riippuu pääasiassa linjatyypistä, samoin kuin linjojen kulku ilmansuuntien mukaan. Linjojen etäisyys toisistaan riippuu tutkittavan paikan leveysasteesta. Keskimääräiset linjojen etäisyydet ovat siis Keski-Euroopassa erilaiset kuin Suomessa. Paikallisesti linjojen etäisyydet voivat olla muutamasta kymmenestä senttimetristä useisiin metreihin.

Vierekkäisten linjojen voimakkuuserot saattavat olla huomattavan suuria. Joidenkin linjatyyppien joka toisen linjan on havaittu olevan napaisuudeltaan erilainen. Linjojen risteyskohdat ovat säteilyltään pelkkää linjaa huomattavasti voimakkaampia. Jos voimakas Hartmann- ja Curry-säteilylinjaristeys osuu samaan paikkaan, niin tätä risteyskohtaa kutsutaan kaksoisristeykseksi. Tällainen risteyskohta on ihmiselle hyvin haitallinen.

Malmisuonten paikallistamista Balthazar Rösslerin teoksesta ”Speculum
Metallurgiae Politissimum”. Dresden, vuodelta 1700

Yllä olevan teoksen kuvassa pyritään maan päältä käsin paikallistamaan varvun avulla malmisuonia. Nämä suonet kuitenkin näyttävät olevan suorissa linjoissa ja risteävät toisiaan suorakulmaisesti. Tämä ei tunnu vastaavan todellisuudessa esiintyvien malmisuonien muotoa. Nykytietämyksen mukaan varpumiehet ovatkin tässä mittaamassa joko Hartmann- tai Curry-linjoja.

Hartmann-linjat

Hartmann-linjat ovat saaneet nimensä saksalaisen lääketieteen tohtori Ernst Hartmannin mukaan. Hän julkaisi vuonna 1967 mittaviin tutkimuksiinsa pohjautuvan kirjan ”Krankheit als Standortproblem”. Hartmann-linjoja nimitetään joskus myös g-linjoiksi (g = global network).

Hartmann-linjat kulkevat pääasiassa pohjois-etelä- ja itä-länsisuunnassa. Niiden keskimääräinen etäisyys toisistaan on Etelä-Suomessa noin 180 cm. Linjojen vaikutusalueen leveys riippuu kyseisen linjan voimakkuudesta. Niiden mitattavissa olevan haitta-alueen leveys on parista senttimetristä noin puoleen metriin. Nämäkin linjat nousevat maan alta kuin toisiaan risteävät levyt. Vesisuonisäteilystä poiketen säteilylinjat eivät välttämättä nouse täysin pystysuoraan ylöspäin, vaan ne saattavat joistain kohdin olla jopa 20 astetta vinossa verrattuna pystytasoon. Useat maasäteilyn tutkijat eri puolilla Eurooppaa ovat sitä mieltä, että pystysuorien Hartmann-linjojen muodostamien tasojen lisäksi on olemassa myös vaakasuoria tasoja. Nämä kaikki tasot yhdessä muodostavat vinokuutiorakenteen. Alan kirjallisuudessa linjat on esitetty yleensä siten, kuin ne olisi piirretty viivoittimella suoriksi, vaikka ne käytännössä yleensä hieman mutkittelevat.

Hartmann-linjojen muodostama verkosto

Voimakkaimmat Hartmann-linjoista ovat ihmisille yhtä haitallisia, kuin vesisuonisäteilylinjatkin. Niiden voimakkuusasteikkona voidaan käyttää vastaavaa asteikkoa, mitä käytetään vesisuonien mittauksissa. Voimakkuusasteikko ei aina anna täyttä kuvaa säteilylinjojen haitallisuudesta, koska eri ihmiset ovat herkistyneet eri tavalla linjojen säteilyille. Hyvin huonokuntoinen ihminen saattaa aistia heikonkin linjan haittaa tuottavana.

Vaikka Hartmann-linjoista tuntuu monelle olevan haittaa, niin eräille eläimille ja kasveille ne ovat välttämättömiä. Pistiäisten lahkoon kuuluvat monet muurahaislajit, ampiaiset, kimalaiset ja mehiläiset rakentavat pesänsä mieluiten Hartmann-linjojen risteykseen. Paras pesänrakennus-paikka näille pistiäisille on sellainen, jossa on samassa paikassa voimakas vesisuonisäteilyristeys, voimakas Hartmann-linjaristeys sekä lisäksi voimakas Curry-linjaristeys. Siis esimerkiksi mehiläisten hoitajan valitseman mehiläispesän paikan sijainti saattaa vaikuttaa melkoisesti hunajan tuottoon ja mehiläisten talvehtimiskykyyn sekä tautien kestävyyteen.

Curry-linjat

Näitä linjoja nimitetään lääketieteen tohtori Manfred Curryn mukaan Curry-linjoiksi. Hän julkaisi vuonna 1952 näistä linjoista kertovan kirjan ”Das Reaktionsliniensystem als krankheitauslösender Faktor”. Curry-linjojen vaikutuksista on eri maissa mielipide-eroja. Jotkut pitävät Curry-linjoja terveydelle erittäin haitallisina ja toiset taasen pitävät niitä harmittomampina kuin Hartmann-linjoja. Kuitenkin Curry-linjoilla on vaikutusta kaikkiin elämänmuotoihin. Hartmann- ja Curry-linjojen risteyskohdan säteily haitallisempaa, kuin kummankaan linjan erikseen.

Curry-linjojen muodostama ristikko. Linjojen etäisyys toisistaan on yleensä kolmesta viiteen metriä.

Vanhoista rakennuksista ja niiden perustuksista on todettu, että näiden rakennusten ulko- ja väliseinät on aikoinaan sijoitettu siten, että haitallisimmat maasäteilylinjat ovat kulkeneet seinien kohdalta, eivätkä ole haitanneet huoneissa olijoita. Myös maakellareiden paikat ovat olleet siten valittuja, että kellarin kohdalla on hyvin tiheässä sekä Hartmann- että Curry-linjoja.

Ley-linjat

Ley-linjat ovat yksittäisiä, kutakuinkin suoraan eteneviä korkeavärähteisiä linjoja, jotka yleensä kulkevat pyhien tai historiallisten paikkojen kautta. Nämä Ley-linjat keksi uudelleen Englannissa asuva heresfordshireläinen liikemies Alfred Watkins vuonna 1921, tutkiessaan kartalta piirikunnan muinaisia historiallisia paikkoja. Hän kirjoitti näkemyksistään vuonna 1925 kirjan ”The Old Straight Track”. Muita kuuluisia Ley-linjojen tutkijoita ovat olleet Paul Devereux, joka julkaisi vuonna 1936 romaanin ”The Goat-Foot God” sekä John Michell kirjallaan ”The View over Atlantis”.

Ley-linjojen tutkimus on ollut yleistä etenkin Englannissa ja Yhdysvalloissa. Keski-Euroopassa tutkimus on ollut huomattavan vähäistä. Tämä johtuu ilmeisesti erilaisista kulttuurisista perinteistä. Yhdysvalloissa taasen on vasta viime vuosina alettu puhua Hartmann- ja Curry-linjoista. Vesisuoniin liittyviä energiakenttiä sitä vastoin on mittailtu kaikkialla maailmassa.

Suomessa ei ole muutamaa tapausta lukuun ottamatta julkaistu Ley-linjoja koskevia tutkimuksia. Ley-linjojen tunnistaminen muista energialinjoista on vaikeaa ilman kokemusta. Ilmeisesti yksi selkeimmistä Ley-linjoista kulkee Suomessa Porvoon kirkon ja sen lähistöllä sijaitsevan Linnamäen kautta. Tämä linja on yleensä noin kolmen metrin levyinen, mutta laajenee mainituissa paikoissa useiden kymmenien metrien levyiseksi.

Muut linjat

Maasäteilykirjallisuudessa näkee usein kerrottavan monista erinimisistä säteilylinjoista. Joidenkin nimityksiltään erilaisten säteilylinjojen on todettu myöhemmin olevan samaa säteilylajia. Ilmeisesti ristikkosäteilylinjojen erilaiset voimakkuuserot ovat joissain tapauksissa hankaloittaneet tulkintaa.

Aikoinaan kuuluisia, mutta nykyään unohdettuja, olivat vuonna 1937 tohtori Francois Peyren julkistamat 4x4 metrin ristikkosäteilylinjat. Manfred Curryn yhteistyökumppanin, tehtaan johtajan Siegfried Wittmannin keksimät ristikkolinjat, kooltaan 16x16 metriä, ovat sulautuneet nykyisiin Curry-linjoihin.

Lisäksi näkee mainintoja muistakin energialinjoista ja erilaisista energiarakenteista. Näiden säteilytyyppien vaikutus ei ole aina helposti todettavissa ja etenkään ihmisen kannalta katsottuna ne nykynäkemyksen mukaan eivät ole yhtä tärkeitä, kuin edellä esitetyt säteilylajit. Todennäköisesti kuitenkin keksitään aina jotain uutta myös maasäteilyrintamalla.

Kallioperäsäteily

Kallioperästä ja maan kiinteästä kuorikerroksesta aiheutuvat ns. maasäteilyt saattavat johtua monista erilaisista seikoista. Yleisimpinä näistä seikoista pidetään kallioperän ruhjeista, metallimalmiesiintymistä ja kallioperän mineraali-koostumuksen äkillisistä muutoksista eli anomalioista johtuvia paikallisia säteilykenttiä. Muodoltaan nämä säteilykentät voivat olla monenlaisia, juovamaisista linjoista pyöreisiin alueisiin. Näiden kenttien vaakasuorat vaikutusetäisyydet saattavat olla kymmenistä senttimetreistä useampaan sataan metriin. Haittavaikutukset ovat verrattavissa vesisuonisäteilyyn.

Kallioperäsäteilystä aiheutuvat haitalliset säteilyalueet eivät ole kovin yleisiä ja niitä saattaa olla vaikea löytää mittaamalla. Kuitenkin pieni ja voimakas kallioperästä aiheutuva säteilykenttä esimerkiksi vuoteen tai työpaikan kohdalla voi aiheuttaa ikäviä seurauksia.

Etenkin ruotsalaisista ja saksalaisista maasäteilykirjoista löytyy tietoja kallioperäsäteilystä ja sen mittaamisesta.

Vaikutuksiltaan positiivisten ja negatiivisten energiapaikkojen säteilyt