* MAASÄTEILYN VAIKUTUKSIA * |
Maasäteilykirjallisuudessa
on pitkiä luetteloita maasäteilyn vaikutuksista eläimiin ja kasveihin. Myös ihmisten
kärsimistä oireista eri säteilylinjoissa on julkaistu kirjakaupalla tapauksia. Alla on
esitetty viitteenomaisesti muutamia esimerkkejä maasäteilyn vaikutuksista erilaisissa
tapauksissa. Kasvit Kasvit
voidaan jakaa karkeasti maasäteilyä suosiviin, karttaviin ja neutraalisti säteilyyn
suhtautuviin lajeihin. Tunnetuimpia maasäteilykentissä viihtyviä puita ovat eri
pajulajit ja pihlaja. Yleensä havupuut pitävät jonkin verran maasäteilystä, mutta
voimakkaat kentät saattavat olla niillekin vahingollisia. Monet yrttikasvit, kuten
persilja ja piparminttu, pitävät maasäteilystä. Myös suurin osa sienistä viihtyy
säteilykentissä. Huonekasveista
erityisesti Yucca-palmu vaatii viihtyäkseen voimakkaan maasäteilykentän. Toisaalta
jotkut huonekasvit kuolevat parissa kuukaudessa, jos ne on sijoitettu säteilyllisesti
väärään paikkaan. Eräs sitruunapuun taimi ei kasvanut viidessä vuodessa
ikkunalaudalla kuin kymmenen senttimetriä, mutta kun se siirrettiin metrin verran
sivummalle, se alkoi huimasti kasvaa. Omenapuut eivät siedä maasäteilyä lainkaan ja
muidenkin hedelmäpuiden kanssa kannattaa olla varovainen. Eläimet Maasäteilystä
pitäviä eläimiä ei ole kovin montaa lajia. Näihin kuuluvat mm. kissat, siilit,
käärmeet, muurahaiset, mehiläiset ja muut pistiäiset sekä hyttyset. Melkein kaikki
muut eläimet pyrkivät karttamaan maasäteilykenttiä. Jos Keski-Euroopassa kattohaikara
sattuu tekemään pesänsä jonkin talon savupiipun päälle, niin sanotaan siinä talossa
olevan onnellista asua. Ehkä tämä johtuu osin siitä, että kattohaikara valitsee
sellaisen pesimispaikan, jonka läheisyydessä on mahdollisimman vähän haitallista
maasäteilyä. Ihmisen
kannalta tärkeimpiä maasäteilyä karttavia eläimiä ovat kissaa lukuun ottamatta
kaikki muut kotieläimet. Näiden hyvinvoinnista ja terveydestä kannatta pitää huolta
ja valita eläinten pitopaikat siten, että eläimet eivät joutuisi kärsimään turhan
takia haitallisista säteilyistä.
Ihmiset Ihmiset
viettävät noin kolmasosan elämästään nukkuen. Siksi vuoteen sijoituspaikalla on
suuri merkitys ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Nykyihminen työskentelee myös yhä
useammin toimistotöissä ja hän istuu samassa paikassa päivittäin useita tunteja. Jos
ihminen altistuu jatkuvasti ilman toipumistaukoja voimakkaille ja haitallisille
maasäteilykentille, niin hänen terveytensä alkaa vähitellen rapistua. Yleensä myös
vastustuskyky huononee erilaisille sairauksille ja taudeille. Seurauksena on monenlaisia
oireita ja vaivoja, joihin lääkityksellä ei tunnu olevan suurtakaan vaikutusta. Vuoteen
paikan ja työpöydän siirtämisellä on maasäteilyvaivoista kärsineelle ihmeellisen
parantava vaikutus. Jos säteilyaltistus on kestänyt kauan ja siitä kärsineelle ihmiselle on jo ehtinyt tulla kroonisia sairauksia, niin nämä sairaudet eivät ehkä enää täysin parane. Kuitenkin vuoteen siirto säteilemättömään paikkaan parantaa kärsineen elämän laatua. Pahimpia sairauksia ovat loppuvaiheessa nopeasti pahenevat syövät ja vaikeat infarktitapaukset, joihin ei löydy enää tehoavaa hoitoa.
|
[Esittely] [Tapahtumia] [Yleistä] [Ilmeneminen] [Maasäteilylajeja] [Varvun käyttö] [Mittausvälineitä] [Mittaaminen] [Vaikutuksia] [Ongelmia] [Tietojen etsiminen] [Seminaarityö] [Linkkejä] [Kirjallisuutta] [Yhteystiedot]