Vesisuonet

Vesisuonisäteily

Maaperässä tai kallion halkeamissa virtaava pohjavesi aiheuttaa jostain vielä tuntemattomasta syystä virtauksen voimakkuuteen verrannollisen pystysuoran säteilykentän. Säteilyn syntymistä ei ole pystytty selittämään, mutta säteilyn voimakkuus riippuu jollain tavoin veden ja maahiukkasten tai mineraalien välisestä kitkavoimasta. Säteilykenttä kohoaa virtauskohdasta kohtisuoraan ylöspäin satojen metrien korkeuteen. Muoviputkessa tai kumiletkussa virtaava vesi aiheuttaa hyvin heikon kentän. Ainoastaan lahjakas ja taitava varvun käyttäjä saattaa testitilanteessa aistia tällaisiakin keinotekoisia kenttiä.

Esimerkki erään tontin kautta kulkevista vesisuonien vaikutusalueista. Asuinrakennuksen kohdalle sattuu vain heikohko vesisuonen haara. Pienempi vesisuonista kulkee kaivon kautta.

Pohjaveden maanalaisia virtauskanavia sanotaan vesisuoniksi. Nämä vesisuonet päättyvät joskus luonnosta löytyviksi lähteiksi, joista yleensä saadaan parasta mahdollista juomavettä. Pohjavesivirtausten synnyttämiä, varsinkin niiden ihmiselle haitallisia säteilykenttiä, nimitetään puhekielessä myös vesisuoniksi. Tämä aiheuttaa tavalliselle ihmiselle käsitteiden sekaannusta. Lisäsekaannusta aiheuttaa myös se, että muita haitallisia säteilylajeja tulkitaan usein väärin vesisuonisäteilyksi.

Pohjavesivirtausten aiheuttamat säteilykenttien leveydet vaihtelevat muutamasta senttimetristä jopa yli sataan metriin. Näissä kentissä on usein erilaisten virtausnopeuksien aiheuttamia voimakkuuden vaihteluita, jotka saatetaan tulkita erillisiksi vesisuonisäteilylinjoiksi.

Kaivonkatsojat etsivät vesisuonisäteilyn perusteella sopivia kaivon paikkoja. Pelkkä vesisuonisäteilyn voimakkuus ja säteilyjen risteyskohta ei riitä, vaan kaivonkatsojan on osattava myös määrittää pohjavesivirtauksen syvyys, virtauksen suunta, pohjavesialtaan koko kaivon kohdalla, kaivoon valuvan virtauksen suuruus eli kaivon mittaushetken aikainen veden maksimituotto. Lisäksi on myös pyrittävä arvioimaan kaivon tuotto pitkinä kuivuuskausina. Kaivonkatsonta vaatii siis runsaasti koemusta ja on taitolaji. Joskus havaitaan, että vesisuoni ei enää kulje kaivetun kaivon kohdalla ja kaivon tuotto on pienentynyt. Syynä saattaa olla, että veden virtaus on vuosien kuluessa etsinyt itselleen uuden maanalaisen reitin.

Vesisuonisäteilyn voimakkuudelle ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä voimakkuus- eikä haitallisuusasteikkoa. Yksi mahdollisuus on käyttää Suomessa pitkään asiaa tutkineen Esko Jalkasen käyttämästä asteikosta hieman muokattua asteikkoa. Tämä asteikko on logaritminen ja sen kantaluku on viiden paikkeilla. Asteikon lukuarvot (eksponentit) sijoittuvat nollan ja kymmenen välille. Käytännössä nolla merkitsee sitä, että vesisuonisäteilyä ei ole. Arvo kymmenen on korkein luonnossa esiintyvä vesisuonisäteilyn arvo. Nollaa (lukuarvoa yksi) pienempiä eli negatiivisia logaritmiarvoja ei yleensä käytetä. Yhden numeroarvon muutos asteikolla merkitsee noin viisinkertaista säteilyn voimakkuuden muutosta.

Erään pohjavesivirtauksen poikkileikkaus ja sen aiheuttaman säteilyn voimakkuus

Ihmiset ovat eri tavoin herkkiä vesisuonisäteilylle. Joihinkin ihmisiin tietyllä säteilyvoimakkuudella ei ole mitään vaikutusta ja toiset taas tuntevat olonsa samassa säteilykentässä varsin viheliäiseksi. Jos tietyn voimakkuuksinen vesisuonisäteily vaikuttaa toistuvasti ihmiseen, niin säteilyn haittavaikutuksista voidaan karkeasti soveltaen tehdä seuraava taulukko:

Säteilyn voimakkuus Vesisuonen aiheuttaman säteilyn

vaikutukset ihmiseen

0 – 2 Yleensä ei haitallisia vaikutuksia
2 – 3 Erilaisia lievempiä oireita
3 – 5 Kroonisiksi muuttuvia sairauksia
5 – 7 Vakavia sairauksia, kuten syöpää ja sydäninfarkteja
 7 – 10 Parantumattomia ja nopeasti eteneviä pahoja sairauksia

 

Ristikkosäteilylinjat

Hartmann-, Curry- ja osa muista maasäteilylinjoista muodostaa maan pinnalta mitattuna ristikkokuvion. Yhdensuuntaisten linjojen etäisyys toisistaan riippuu pääasiassa linjatyypistä, samoin kuin linjojen kulku ilmansuuntien mukaan. Linjojen etäisyys toisistaan riippuu tutkittavan paikan leveysasteesta. Keskimääräiset linjojen etäisyydet ovat siis Keski-Euroopassa erilaiset kuin Suomessa. Paikallisesti linjojen etäisyydet voivat olla muutamasta kymmenestä senttimetristä useisiin metreihin.

Vierekkäisten linjojen voimakkuuserot saattavat olla huomattavan suuria. Joidenkin linjatyyppien joka toisen linjan on havaittu olevan napaisuudeltaan erilainen. Linjojen risteyskohdat ovat säteilyltään pelkkää linjaa huomattavasti voimakkaampia. Jos voimakas Hartmann- ja Curry-säteilylinjaristeys osuu samaan paikkaan, niin tätä risteyskohtaa kutsutaan kaksoisristeykseksi. Tällainen risteyskohta on ihmiselle hyvin haitallinen.

Malmisuonten paikallistamista Balthazar Rösslerin teoksesta ”Speculum Metallurgiae Politissimum”. Dresden, vuodelta 1700

 

Yllä olevan teoksen kuvassa pyritään maan päältä käsin paikallistamaan varvun avulla malmisuonia. Nämä suonet kuitenkin näyttävät olevan suorissa linjoissa ja risteävät toisiaan suorakulmaisesti. Tämä ei tunnu vastaavan todellisuudessa esiintyvien malmisuonien muotoa. Nykytietämyksen mukaan varpumiehet ovatkin tässä mittaamassa joko Hartmann- tai Curry-linjoja. Nykyisin on osittain vallalla käsitys, että maasäteilylinjat esiintyvät tietyissä eri taajuisten sähkömagneettisten kenttien kenttämaksimeissa, mutta kyseisen kuvan mukaan 1700-luvulla sähkömagneettiset kentät olivat lähtöisin korkeintaan luonnon omista sähkökentistä.