Ihmisten omat toimet ovat yhteydessä joihinkin linjoihin
Henkistaustaiset
alueet ja linjat
Joidenkin kulttipaikkojen kautta on havaittu kulkevan erityisiä linjoja jotka eivät ole maasäteilylinjoja.
Käsite ja taustaa
Henkistaustaisille linjoille ei ole kirjallisuudessa yhtenäistä käsitteistöä. Kuitenkin on todettu, että useiden ikivanhojen kulttipaikkojen tai vanhojen kirkkojen kautta kulkee mitattavissa olevia erikoisia energialinjoja. Näistä linjoista on vaikea sanoa, olivatko ne olemassa jo ennen kulttipaikkoja vai olivatko ne muodostuneet vasta valmiiden rakennelmien ja niiden kohdalla harrastettujen palvontamenojen seurauksena.
Useita näistä linjoista nimitetään puuttuvan käsitteistön vuoksi leylinjoiksi, vaikka nämä linjat olisivat keskenään täysin erilaisia. Tulevaisuudessa ehkä näille linjaryhmille pystytään sopimaan omat nimityksensä.
Leylinjat
Leylinjat ovat yksittäisiä, kutakuinkin suoraan eteneviä korkeavärähteisiä linjoja, jotka yleensä kulkevat pyhien tai historiallisten paikkojen kautta. Nämä leylinjat keksi uudelleen Englannissa asuva heresfordshireläinen liikemies Alfred Watkins vuonna 1921 tutkiessaan kartalta piirikunnan muinaisia historiallisia paikkoja. Hän kirjoitti näkemyksistään vuonna 1925 kirjan ”The Old Straight Track”. Muita kuuluisimpia leylinjojen tutkijoita ovat olleet Paul Devereux, joka julkaisi vuonna 1936 romaanin ”The Goat-Foot God” sekä John Michell kirjallaan ”The View over Atlantis”.
Leylinjojen tutkimus on ollut yleistä etenkin Englannissa ja Yhdysvalloissa. Keski-Euroopassa tutkimus on ollut huomattavan vähäistä. Tämä johtuu ilmeisesti erilaisista kulttuurisista perinteistä. Yhdysvalloissa taasen on vasta viime vuosina alettu puhua hartmann- ja currylinjoista. Vesisuoniin liittyviä energiakenttiä sitä vastoin on mittailtu kaikkialla maailmassa.
Suomessa ei ole muutamaa tapausta lukuun ottamatta julkaistu leylinjoja koskevia tutkimuksia. Leylinjojen tunnistaminen muista energialinjoista on ilman kokemusta vaikeaa. Ilmeisesti yksi selkeimmistä ns. leylinjoista kulkee Suomessa Porvoon kirkon ja sen lähistöllä sijaitsevan Linnamäen kautta. Tämä linja on yleensä noin kolmen metrin levyinen, mutta laajenee mainituissa paikoissa useiden kymmenien metrien levyiseksi.
Porvoon kautta kulkeva “leylinja”
Porvoossa on historiallisesti kolme kuuluisampaa muinaista paikkaa: kirkonmäki, siitä luoteeseen sijaitseva Linnavuori ja tästä länteen sijaitseva Pieni Linnavuori.
Kuvaan punaisella värillä merkittyä erikoista linjaa voitaisiin hyvin kutsua leylinjaksi. Englannissa tosin leylinjat on merkitty karttoihin aivan kuin viivottimen avulla piirrettyinä. Tämä linja taasen tekee mutkia. Jostain syystä linja levenee näiden edellä mainittujen paikkojen kohdalla. Linjan kohdalla on hyvät värähtelyt.
Kuva: Museoviraston julkaisema ilmakuva.
Kirkkolinjat
Kirkkolinjojen kulku Lohjan kirkon kautta
Lohjan kirkon kautta kulkee kaksi ns. kirkkolinjaa. Yleensä yksi linjoista kulkee kirkon pituussuuntaan ja toinen poikkisuuntaan. Kirkot Suomessa on yleensä rakennettu siten, että alttariseinä osoittaa itään. Osa kirkoita on jostain syystä kuitenkin rakennettu tästä säännöstä poikkeavasti. Jotenkin tulee mieleen, että kirkon rakentajat olisivat pyrkineet rakentamaan kirkot kirkkolinjojen suuntien mukaan.
Kirkon ympärillä on pyöreähkö positiivinen alue, jolta ei mittaamalla havaita hartmann- eikä currylinjojen haitallisia osatekijöitä. Linjojen haittaosuudet kiertävät tämän alueen kuten kuvan esimerkkinä piirretyt vihreät hartmannlinjat.
Kirkon ympärillä olevalla hautausmaalla on useita positiivisia energiaympyröitä.
.
Kirkkolinjan ominaisuuksia
Kirkkolinjalle ei ole yleisesti hyväksyttyä nimitystä. Linja eroaa muista maasäteilylinjoista siten, että sen poikkileikkauksesta on erotettavissa viisi erillistä voimakkuuskohtaa. Linja on hyvävärähteinen. Kuitenkin linjan molemmilla reunoilla on hyvin kapeat haitalliset kohdat.
Kirkkolinjasta havaittuja osatekijöitä
Kirkkolinjassa, kuten monissa muissakin maasäteilylinjoissa, on useita sisäkkäisiä osatekijöitä. Kun herkistytään mittaamaan jonkun linjan sisältöä, keskitytään löytämään linjaan liittyviä varvulla tunnistettavia kohtia. Kun yhdet lisämuodot ovat löytyneet, voidaan kysyä, löytyykö vielä kyseiseen linjaan liittyviä lisäominaisuuksia.
Kirkkolinja on varsin erikoinen linja, koska siitä löytyy helposti monia energiatasoiltaan erilaisia osatekijöitä. Näiden yksittäisten osatekijöiden tarkempi analysointi on sitten hieman hankalampaa.
